Vuosikokous järjestettiin 23.3.2024 Kajaanissa. Järjestön puheenjohtajana jatkaa Jouni Leppänen.
TUNNUSTUKSET TOIMINNASTA JA SAAVUTUKSISTA 2023
Paikalla oli 153 jäsentä. Kokouksessa oli käytettävissä 551 ääntä yhteensä. Tervehdysten, onnittelujen ja palkintojen jakamisen jälkeen järjestön puheenjohtaja Jouni Leppänen avasi kokouksen, jonka puheenjohtajaksi valittiin Jouko Heikkinen ja sihteereiksi Heli Meriläinen ja Tanja Kemppainen.
Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen 2023 ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille vuoden 2023 tileistä ja hallinnosta.
Vuoden 2024 toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistettiin sekä päätettiin jäsenmaksut vuodelle 2025: vuosijäsen 37 euroa, perhejäsen 22 euroa, seurajäsen 60 euroa, pentuejäsen 15 euroa sekä nuorisojäsenmaksu 0 euroa. Liittymismaksua ei peritä. Päätettiin myös vapaaehtoinen kannatusmaksu ainaisjäsenille 20 euroa.
Hallituksen esitys järjestön sääntömuutoksesta meni äänestykseen eikä saanut vaadittua 3/4 käytetyistä äänistä eli nykyinen sääntö jäi edelleen voimaan.
Vuosikokous valitsi hallituksen puheenjohtajaksi Jouni Leppäsen seuraavalle kaksivuotiskaudelle.
Vuosikokous valitsi hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle kolmivuotiskaudeksi seuraavasti:
Etelä-Häme Mika Aaltonen, varalla Markus Hartikainen
Etelä-Pohjanmaa Jari Siltala, varalla Mika Elgland
Kymi Jouko Saukkonen, varalla Kalle Hytti
Pohjois-Pohjanmaa Harri Rautioaho, varalla Arto Hentilä
Pohjois-Savo Risto Kuivalainen, varalla Tomi Laakkonen
Suur-Savo Esko Itkonen, varalla Auvo Partti
Lisäksi eronpyynnön kesken kauden jättäneiden hallituksen jäsenten tilalle valittiin
Satakunta 2 vuodeksi Janne Jokinen, varalla Jari Vaarila
Helsingin seutu 1 vuodeksi Harri Väre, varalla Tapio Tölli
Vuosikokous hyväksyi suomenajokoiran PEVISA-ohjelman ajalle 1.1.2025-31.12.2029
Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu lonkka- ja kyynärkuvauslausunto. Koiralla ei saa olla pentujen rekisteröintihetkellä yli 120 rekisteröityä jälkeläistä Suomessa. Viimeinen sallittu pentue voidaan kuitenkin rekisteröidä kokonaisuudessaan.
Vuosikokous hyväksyi suomenajokoiran jalostuksen tavoiteohjelman ajalle 1.1.2025-31.12.2029. Hallitus valtuutettiin tekemään pieni korjaus tavoiteohjelmaan.
Vuosikokous hyväksyi plottinajokoiran jalostuksen tavoiteohjelman ajalle 1.1.2025-31.12.2029.
Vuosikokous hyväksyi Suomen muotovalion arvon koevaatimusesityksen koskien SAJ:n rotuja seuraavasti: Muotovalion arvo (FI MVA)
Vähintään kolme sertifikaattia näyttelystä Suomessa kolmelta eri palkintotuomarilta. Vähintään yksi sertifikaateista on saatava koiran täytettyä 24 kk. Lisäksi koetulosvaatimus 1 x AJOK-1 tai 1 x KEAJ-1 (tai 1 x BEAJ-1 eestinajokoiralla) tai rodun kotimaan mukaisen käyttökokeen korkeimman koeluokan tulos rodun kotimaasta.
Kohdassa muut jäsenten esittämät asiat ollut Ari Ollikaisen esitys ”Esitän että lohkojen valintojen ja kilvan valinta ohjetta muutetaan siten, että kennelliiton Koirarekisteriohjeen 7.2 (Kennelliiton määräämä jalostuskielto) kohdan täyttävä koira ei voi osallistua ko. kokeeseen.”
Esitys ei saanut lainkaan kannatusta eikä näin ollen tullut hyväksyttyä.
Kokous kesti hieman alle 2 tuntia ja päätettiin klo 15:52. Sen jälkeen uusi hallitus piti järjestäytymiskokouksensa.
Kokousta pystyi seuraamaan livelähetyksenä ja tallenteen voi katsoa tästä linkistä
Seuraavana päivänä järjestettiin päänäyttely SAJ:n roduille. Linkki tuloksiin.