Vuosittaisten palkintojen säännöt
JLE 20.5.2024
Suomen Ajokoirajärjestö – Finska Stövarklubben ry:n kasvattajapalkintojen ja -kilpailujen säännöt
Hyväksytty hallituksessa 24.11.2016 päivitetty 30.11.2022, päivitetty 6.5.2024
Palkintojen hakemukset ja kilpailuihin osallistumiset lähetetään tammikuun 15. päivään 2024 mennessä toimistoon. Palkinnot jaetaan vuosikokouksessa Kajaanissa 23.03.2024.
Suomen Ajokoirajärjestö jakaa vuosittain pronssisia, hopeisia tai kultaisia kasvattajapalkintoja ansioituneille suurten ajokoirien kasvattajille, jotka täyttävät jäljempänä esitetyt vaatimukset. Kasvattajan on itse haettava kirjallisesti palkintoa Suomen Ajokoirajärjestön hallitukselta. Kasvattajien on oltava SAJ:n jäseniä.
Hakemuksessa on tehtävä tarkka selvitys kaikista niistä seikoista, jotka alla olevien ehtojen mukaan vaikuttavat kasvattajapalkinnon myöntämiseen. Hakemuksen allekirjoittanut kasvattaja vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta.
Ajokoirajärjestön palkinnoissa ja kilpailuissa hyväksytään tuloksiin vain Suomessa saavutetut koe- ja näyttelytulokset.
Kasvattajapalkintojen erityisehdot ovat seuraavat:
Pronssinen kasvattajapalkinto
AJOK
Pronssinen kasvattajapalkinto myönnetään kasvattajalle, kasvattajaryhmälle tai kennelille, joka on vähintään kahdesta eri pentueesta kasvattanut yhteensä ainakin kolme Suomen käyttövaliota. Yhden käyttövalion voi korvata kahdella Suomen muotovaliolla, jotka ovat edellä mainittujen käyttövalioiden pentuesisaruksia.
KEAJ
Pronssinen kasvattajapalkinto myönnetään kasvattajalle, kasvattajaryhmälle tai kennelille, joka on vähintään kahdesta eri pentueesta kasvattanut yhteensä ainakin kolme Suomen kettukäyttövaliota. Yhden kettukäyttövalion voi korvata kahdella Suomen muotovaliolla, jotka ovat edellä mainittujen kettukäyttövalioiden pentuesisaruksia.
Hopeinen kasvattajapalkinto
AJOK
Hopeinen kasvattajapalkinto myönnetään kasvattajalle, kasvattajaryhmälle tai kennelille, joka on kasvattanut samasta nartusta lähtien kaksi perättäistä sukupolvea siten, että ensimmäisessä sukupolvessa ainakin se narttu, jolla toinen sukupolvi on kasvatettu ja toisessakin sukupolvessa ainakin yksi koira on saavuttanut vähintään kaksi ajokokeen ensimmäistä palkintoa Suomessa, joista toinen voi olla kahden viikon tai koekauden kokeesta sekä näyttelystä vähintään laatuarvostelun HYVÄ (H) viisitoista (15) kuukautta täytettyään.
KEAJ
Hopeinen kasvattajapalkinto myönnetään kasvattajalle, kasvattajaryhmälle tai kennelille, joka on kasvattanut samasta nartusta lähtien kaksi perättäistä sukupolvea siten, että ensimmäisessä sukupolvessa ainakin se narttu, jolla toinen sukupolvi on kasvatettu ja toisessakin sukupolvessa ainakin yksi koira on saavuttanut vähintään kaksi ketunajokokeen ensimmäistä palkintoa, joista toinen voi olla kahden viikon tai koekauden ketunajokokeesta sekä näyttelystä vähintään laatuarvostelun HYVÄ (H) viisitoista (15) kuukautta täytettyään.
Kultainen kasvattajapalkinto
AJOK
Kultainen kasvattajapalkinto myönnetään kasvattajalle, kasvattajaryhmälle tai kennelille, joka on kasvattanut samasta nartusta lähtien kolme perättäistä sukupolvea siten, että ensimmäisessä ja toisessa sukupolvessa ainakin ne nartut, joilla toinen ja kolmas sukupolvi on kasvatettu ja kolmannessakin sukupolvessa ainakin yksi koira on saanut vähintään kaksi ajokokeen ensimmäistä palkintoa Suomessa, joista toinen voi olla kahden viikon tai koekauden kokeesta sekä näyttelystä vähintään laatuarvostelun HYVÄ (H) viisitoista (15) kuukautta täytettyään.
KEAJ
Kultainen kasvattajapalkinto myönnetään kasvattajalle, kasvattajaryhmälle tai kennelille, joka on kasvattanut samasta nartusta lähtien kolme perättäistä sukupolvea siten, että ensimmäisessä ja toisessa sukupolvessa ainakin ne nartut, joilla toinen ja kolmas sukupolvi on kasvatettu ja kolmannessakin sukupolvessa ainakin yksi koira on saanut vähintään kaksi ketunajokokeen ensimmäistä palkintoa, joista toinen voi olla kahden viikon tai koekauden ketunajokokeesta sekä näyttelystä vähintään laatuarvostelun HYVÄ (H) viisitoista (15) kuukautta täytettyään.
Mestarikasvattaja
AJOK
Mestarikasvattajan titteli myönnetään kasvattajalle, kasvattajaryhmälle tai kennelille, joka on kasvattanut samasta nartusta lähtien viisi perättäistä sukupolvea siten, että ensimmäisessä, toisessa, kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa ainakin ne nartut, joilla seuraavat sukupolvet on kasvatettu ja viidennessä sukupolvessa ainakin yksi koira on saanut vähintään kaksi ajokokeen ensimmäistä palkintoa Suomessa, joista toinen voi olla kahden viikon tai koekauden kokeesta sekä näyttelystä vähintään laatuarvostelun HYVÄ (H) viisitoista (15) kuukautta täytettyään.
KEAJ
Mestarikasvattajan titteli myönnetään kasvattajalle, kasvattajaryhmälle tai kennelille, joka on kasvattanut samasta nartusta lähtien viisi perättäistä sukupolvea siten, että ensimmäisessä, toisessa, kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa ainakin ne nartut, joilla seuraavat sukupolvet on kasvatettu ja viidennessä sukupolvessa ainakin yksi koira on saanut vähintään kaksi ketunajokokeen ensimmäistä palkintoa, joista toinen voi olla kahden viikon tai koekauden ketunajokokeesta sekä näyttelystä vähintään laatuarvostelun HYVÄ (H) viisitoista (15) kuukautta täytettyään.
Erikoiskasvattajakilpailu:
AJOK Erikoiskasvattajakilpailu:
Erikoiskasvattajakilpailu käydään kalenterivuoden aikana saavutettujen tulosten perusteella. Kahden viikon ja koekauden kokeiden tuloksia ei oteta huomioon. Kilpailu on tarkoitettu suomenajokoirille. Kilpailun voittaja saa vuodeksi haltuunsa Pekan tuoppi –kiertopalkinnon, joka luovutetaan SAJ-FSK:n vuosikokouksessa.
Niiden kasvattajien, jotka haluavat kilpailla erikoiskasvattajakilpailussa, on ilmoitettava halukkuutensa osallistua sekä kasvattajanimensä SAJ:n toimistoon. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava kaikki yhden vuoden täyttäneet ja alle kymmenen (10) vuoden ikäiset kasvattamansa yhdistelmät (vanhempien nimet ja rekisterinumerot). Kasvattajien on oltava SAJ:n jäseniä.
Kilpailuun osallistuvat yhden vuoden täyttäneet ja alle 10-vuotiaat kasvatit. Kilpailussa otetaan huomioon ajokokeessa ja kahden viikon ja koekauden kokeessa käyneet kasvatit ja rekisteröityjä jälkeläisiä laskettaessa otetaan huomioon kaikki 1-10-vuotiaat rekisteröidyt kasvatit (myös kuolleet). Koirien ikä lasketaan 1.1. mukaan. Koejälkeläisiä tulee olla vähintään kahdesta eri pentueesta. Yhteisomistuksessa oleva koira ja pentue otetaan huomioon vain yhden omistajan osalta.
Kilpailun pisteet lasketaan siten, että koetulosten antamien pisteiden summaan lisätään koejälkeläisten määrä ja tämä jaetaan rekisteröityjen jälkeläisten määrällä. Kaikilta koejälkeläisiltä otetaan mukaan vain paras koetulos. Koetulokset antavat pisteitä seuraavasti: AJOK 1= 8, AJOK 2= 5, AJOK 3= 3, AJOK 0= 1 pistettä. Myös ne koejälkeläiset, jotka eivät ole saavuttaneet tulosta, ovat mukana koejälkeläisten määrässä. Kilpailun pisteet lasketaan SAJ:ssa.
Tasapisteiden sattuessa voittaa se kasvattaja, jolla on enemmän kilpailun tulokseen vaikuttavia kasvatteja.
KEAJ Erikoiskasvattajakilpailu:
Erikoiskasvattajakilpailu käydään kalenterivuoden aikana saavutettujen tulosten perusteella. Kahden viikon ja koekauden kokeiden tuloksia ei oteta huomioon. Kilpailu on tarkoitettu suomenajokoirille. Kilpailun voittaja saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon, joka luovutetaan SAJ-FSK:n vuosikokouksessa.
Niiden kasvattajien, jotka haluavat kilpailla erikoiskasvattajakilpailussa, on ilmoitettava halukkuutensa osallistua sekä kasvattajanimensä SAJ:n toimistoon. Kasvattajien on oltava SAJ:n jäseniä. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava kaikki yhden vuoden täyttäneet ja alle kymmenen (10) vuoden ikäiset kasvattamansa yhdistelmät (vanhempien nimet ja rekisterinumerot).
Kilpailuun osallistuvat yhden vuoden täyttäneet ja alle 10-vuotiaat kasvatit. Kilpailussa otetaan huomioon ketunajokokeessa ja kahden viikon ja koekauden ketunajokokeessa käyneet kasvatit ja rekisteröityjä jälkeläisiä laskettaessa otetaan huomioon kaikki 1-10-vuotiaat rekisteröidyt kasvatit (myös kuolleet). Koirien ikä lasketaan 1.1. mukaan. Koejälkeläisiä tulee olla vähintään kahdesta eri pentueesta. Yhteisomistuksessa oleva koira ja pentue otetaan huomioon vain yhden omistajan osalta.
Kilpailun pisteet lasketaan siten, että koetulosten antamien pisteiden summaan lisätään koejälkeläisten määrä ja tämä jaetaan rekisteröityjen jälkeläisten määrällä. Kaikilta koejälkeläisiltä otetaan mukaan vain paras koetulos. Koetulokset antavat pisteitä seuraavasti: KEAJ 1= 8, KEAJ 2= 5, KEAJ 3= 3, KEAJ 0= 1 pistettä. Myös ne koejälkeläiset, jotka eivät ole saavuttaneet tulosta, ovat mukana koejälkeläisten määrässä. Kilpailun pisteet lasketaan SAJ:ssä.
Tasapisteiden sattuessa voittaa se kasvattaja, jolla on enemmän kilpailun tulokseen vaikuttavia kasvatteja.
Kasvattajakilpailu
AJOK Kasvattajakilpailu
Niiden kasvattajien, jotka haluavat kilpailla vuoden kasvattajakilpailussa, on ilmoitettava viiden kasvattinsa paras koetulos kilpailuvuodelta SAJ:n toimistoon 15.1. mennessä. Kasvattajien on oltava SAJ:n jäseniä. Kahden viikon ja koekauden kokeiden tuloksia ei oteta huomioon. Vähintään kaksi tuloksista tulee olla paljaan maan koetuloksia. Ilmoitettujen koirien pitää olla palkittuja näyttelyssä vähintään laatuarvostelulla HYVÄ (H) viisitoista (15) kuukautta täytettyään. Koirien tulee olla lonkkakuvattuja. Pisteitä annetaan kilpailuvuoden ajokoetuloksista seuraavasti: AJOK 1= 8, AJOK 2= 5, AJOK 3= 3, AJOK 0= 1.
Tasapisteiden sattuessa voittaa se kasvattaja, jonka kasvateilla on korkeampi koepisteiden yhteenlaskettu summa, jos vielä tasan niin ansiopisteiden yhteenlaskettu summa ratkaisee voittajan.
KEAJ Kasvattajakilpailu
Niiden kasvattajien, jotka haluavat kilpailla vuoden kasvattajakilpailussa, on ilmoitettava viiden kasvattinsa paras koetulos kilpailuvuodelta SAJ:n toimistoon 15.1. mennessä. Kasvattajien on oltava SAJ:n jäseniä. Kahden viikon ja koekauden kokeiden tuloksia ei oteta huomioon. Ilmoitettujen koirien pitää olla palkittuja näyttelyssä vähintään laatuarvostelulla HYVÄ (H) viisitoista (15) kuukautta täytettyään. Koirien tulee olla lonkkakuvattuja. Pisteitä annetaan kilpailuvuoden ketunajokoetuloksista seuraavasti: KEAJ 1= 8, KEAJ 2= 5, KEAJ 3= 3, KEAJ 0= 1.
Tasapisteiden sattuessa voittaa se kasvattaja, jonka kasvateilla on korkeampi koepisteiden yhteenlaskettu summa, jos vielä tasan, niin ansiopisteiden yhteenlaskettu summa ratkaisee voittajan.
Jahti-Kallen malja
Niiden koiranomistajien, jotka haluavat kilpailla koiriensa kalenterivuoden aikana saavuttamien koepalkintojen perusteella Jahti-Kallen maljasta, on ilmoitettava kolme parasta tulosta SAJ:n toimistoon 15.1. mennessä. Koiran omistajien on oltava SAJ:n jäseniä.
Ainakin kahden koetuloksen pitää olla AJOK 1. Niistä pitää olla vähintään yksi saavutettu paljaalla maalla ja yksi lumikeliltä. Kahden viikon ja koekauden kokeiden tuloksia ei oteta huomioon. Koirien tulee olla lonkkakuvattuja. Tuloksiin hyväksytään vain Suomessa saavutetut ajokoe- ja näyttelytulokset. Nuorempi koira voittaa, mikäli kahdella koiralla on tasatulos.
Urmaksen palkinto
Urmaksen palkintoa ei enää jaeta. Sen kierto on päättynyt.
Ykköspalkinto
AJOK Ykköspalkinto
Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa eniten ykköstuloksia ajanut suomenajokoira, jonka omistajat ovat SAJ-FSK:n jäseniä. Koiralla tulee olla Kennelliiton vahvistama lonkkakuvauslausunto. Kilpailuun hyväksytään kalenterivuoden aikana saavutetut AJOK-1-tulokset. Kahden viikon ja koekauden kokeiden tuloksia ei oteta huomioon. Tasatuloksen sattuessa palkitaan korkeimman pistemäärän saanut koira. Jos pistemäärä on sama, otetaan huomioon seuraavaksi korkein pistemäärä, jne.
Kiertopalkinto jaetaan vuosikokouksessa. Ykköspalkinto kiertää ikuisesti. Tuloksiin hyväksytään vain Suomessa saavutetut ajokoe- ja näyttelytulokset. Kilpailuun osallistutaan ilmoittamalla koiran nimi, rekisterinumero, syntymäaika ja omistajan yhteystiedot ja koiran saavuttamat tulokset ja vastaavat pisteet 15. tammikuuta mennessä Ajokoirajärjestön toimistoon.
Ensimmäinen ykköspalkinto jaettiin Kajaanin vuosikokouksessa 29.3.2008.
KEAJ Ykköspalkinto
Vesan Tuoppi -kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa eniten ykköstuloksia ajanut suomenajokoira, jonka omistajat ovat SAJ-FSK:n jäseniä. Koiralla tulee olla Kennelliiton vahvistama lonkkakuvauslausunto. Kilpailuun hyväksytään Suomessa kalenterivuoden aikana saavutetut KEAJ-1-tulokset. Kahden viikon ja koekauden kokeiden tuloksia ei oteta huomioon. Tasatuloksen sattuessa palkitaan korkeimman pistemäärän saanut koira. Jos pistemäärä on sama, otetaan huomioon seuraavaksi korkein pistemäärä, jne.
Kiertopalkinto jaetaan vuosikokouksessa. Ykköspalkinto kiertää ikuisesti. Kilpailuun osallistutaan ilmoittamalla koiran nimi, rekisterinumero, syntymäaika ja omistajan yhteystiedot ja koiran saavuttamat tulokset ja vastaavat pisteet 15. tammikuuta mennessä Ajokoirajärjestön toimistoon.
Ensimmäinen KEAJ ykköspalkinto jaettiin Rovaniemen vuosikokouksessa 24.3.2012