SAJ:n rodut

Ajokoiraharrastus

Tule mukaan kenneltoimintaan!

Toivotamme Sinut ajokoirasi kanssa tervetulleeksi mukaan ajokoiraharrastajien suureen joukkoon.

Haluat varmastikin koirasi käyttäytyvän miellyttävästi niin kotioloissa kuin matkoillakin. Ja kun kysymyksessä on nimenomaan käyttökoira, toivot sen jatkossa ajavan hyvin jänistä tai kettua, niin että metsästysreissuista muodostuisi kaikin puolin nautittavia. Saadaksesi koirasta hyvän ajurin, Sinun on syytä varautua useampien vuosien ”harjoittelukauteen”, jonka aikana on mielenkiintoista seurata koirasi kehitystä ja ajotaidon edistymistä. Kun koirasi ajot alkavat pidetä ja kun työskentelyyn tulee kokemuksen tuomaa varmuutta, on syytä harkita koirasi viemistä ajokokeisiin. Siellä palkintotuomariryhmä arvostelee puolueettomasti koirasi ajokyvyn ja ominaisuudet. Koiranäyttelyt

Koiranäyttelyssä kiinnitetään huomiota koiran ulkomuotoon, luonteeseen ja käyttäytymiseen. Siellä saat yleiskatsauksen siitä, millainen on hyvä suomenajokoira ulkomuodoltaan. Näyttelyt tuovat jännitystä ja vaihtelua koiranpitoon ja antavat koiranomistajalle mahdollisuuden uusien kontaktien solmimiseen muihin koiranomistajiin.

Näyttelyistä ilmoitetaan Suomen Kennelliiton (SKL) jäsenilleen julkaisemassa Koiramme-lehdessä ja Kenneliiton verkkosivuilla tapahtumakalenterissa, Suomen Ajokoirajärjestön Ajokoiramies-lehdessä tai maakunnallisen ajokoirayhdistyksen vuosikalenterissa.

Ilmoittautuminen näyttelyyn tapahtuu sähköisesti Showlinkin online-palvelussa tai kirjallisesti SKL:n virallisella kaavakkeella, joita saat kennelliitosta tai voit tulostaa kenneliiton verkkosivuilta. Ilmoittautumisaika näyttelyyn, jossa kaikki rodut ovat mukana, päättyy vähintään kuukautta ennen näyttelyä ja pienempään, erikoisnäyttelyyn, voi ilmoittautua vielä kahta viikkoa ennen näyttelyä. Osallistumismaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumisajat, -maksut ja -osoitteet sekä koirien kulloinkin voimassaolevat rokotusmääräykset on julkaistu täydellisenä Koiramme-lehdessä. Näyttelyyn otetaan mukaan koiran rekisteri- ja rokotustodistus.

Ajokokeet

Ajokokeilla pyritään saamaan selville suomenajokoiran luontaiset taipumukset ja ominaisuudet. Näin saadaan arvokasta aineistoa käyttöominaisuuksien jalostusta varten. Kokeet on suunniteltu niin, että ne muistuttaisivat mahdollisimman paljon käytännön metsästystä. Ajokokeet voivat olla joko yksi- tai kaksipäiväisiä ja niissä kilpaillaan yhdessä luokassa.

Koesääntöjen mukaan ensimmäiseen palkintoon vaaditaan vähintään 75 pistettä, toiseen palkintoon 60 pistettä ja kolmanteen palkintoon vähintään 50 pistettä. Kokeisiin ilmoittaudutaan vähintään viisi vuorokautta ennen kokeiden alkua ja niitä järjestetään metsästyskauden aikana lähinnä metsästysseurojen, kennelkerhojen ja ajokoirayhdistysten toimesta.

Kokeessa tarkastetaan koiran tunnistusmerkintä ja rokotustodistukset, mukaan on siis otettava rekisteritodistus. Saatuaan yhden AJOK-1- tai KEAJ-1-tuloksen, koiralla pitää olla myös näyttelytulos. Lisäksi useimmat kokeiden järjestäjät vaativat, että koiraomistajan on tuotava kokeisiin mukanaan palkintotuomari. Tietoja palkintotuomareista saa kokeen järjestäjältä tai maakunnan rotuyhdistyksen vuositiedotteesta. Palkintotuomarin hankkiminen on monesti varsinkin aloittelevalle, tuomareita tuntemattomalle hyvinkin vaikea tehtävä. Siksi kannattaa jo hyvissä ajoin, ennen koekauden alkamista pyrkiä varaamaan tuomari, joka on sitten tarpeen tullen valmis lähtemään kokeisiin.

Koepäivänä koiralla, jonka toimintaa maastossa arvostelee kaksihenkinen tuomariryhmä, on 240 minuuttia aikaa hakea ensiksi jäniksen yöjälki, ja sen perusteella löydettävä jäniksen makuukselle ja saatava jänis jalkeille. Liikkeelle saannin jälkeen koiralla on kaksi tuntia aikaa pitää jänistä jalkeilla eli ajaa sitä. Mikäli koiralla on vielä käyttämättä osa 240 minuutin hakuajasta sen tulee hakea uusi jänis ajettavakseen jota se niinikään voi ajaa kaksi tuntia.

Tuomarit merkitsevät ylös koiran haku- ja ajoajat. Sen lisäksi tuomarit arvostelevat koiran työskentelyn laadun eli ominaisuudet.

Haun arvostelussa otetaan huomioon sekä työskentely jäljettömässä maastossa että yöjäljellä. Toiminnan määrätietoisuutta, varmuutta ja nopeutta pidetään myönteisinä ominaisuuksina, puurtamista, jäljen vaihtamista ja työskentelyn epämääräisyyttä vastaavasti kielteisinä.

Haukkua arvostellessa kiinnitetään huomiota ensisijaisesti koiran haukun kuuluvuuteen, sen kertovuuteen, värikkyyteen, sointuisuuteen ja sukupuolileimaan. Ajokoirahan ilmaisee nimenomaan haukullaan, äänenannollaan isännälle, mitä maastossa tapahtuu. Haukullaan se kertoo mm. etäisyyden ajettavaan, olosuhteiden muuttumisen heikommiksi, jäniksen mahdollisen louheenmenon jne.

Kolmantena arvosteltavana ominaisuutena on ns. ajotaito, jossa arvioidaan koiran kyky pitää jänistä jalkeilla, hukan selvittely, tietyöskentely, ajon sujuvuus ja nautittavuus, etäisyys ajettavaan ja ajon nopeus.

Näistä kustakin ominaisuudesta koira voi saada 1 – 10 ansiopistettä. Kielteisinä ominaisuuksina, joista koira voi saada vastaavasti tappiopisteitä, pidetään hakulöysyyttä, jota koira ilmaisee antamalla ääntä joko kokonaan ilman jäniksen yöjälkeä tai yöjäljellä ennen kuin jänis on lähtenyt liikkeelle, ajolöysyyttä, jota koira taas tekee antaessaan ääntä jo kertaalleen ajamalleen jäljelle tai jatkaa haukkua jäniksen jäljet hukattuaan. Puutteellista metsästysintoa koira osoittaa ollessaan haluton työskentelemään tai kieltäytyessään kokonaan työskentelemästä haku- tai ajoerän aikana.

Maksimiajoajasta koira saa 70 pistettä ja kustakin myönteisestä ominaisuudestaan enintään 10 pistettä, joten maksimisuoritus on 100 pistettä, johon yksikään koira ei ole vielä pystynyt. Lopullista tulosta laskettaessa koiran ajoajan ja myönteisten ominaisuuspisteiden summasta vähennetään saadut tappiopisteet.

Ajokokeissa opit tietämään, miten hyvän ajokoiran pitää työskennellä jänistä ajaessaan. Oman koirasi menestyminen kokeissa ja kilpailun viehätys tekevät harrastuksesta monipuolisemman ja vaativamman. Pian tulet huomaamaan, että metsästysreissuilla ollessasi seuraatkin enemmän koirasi työskentelyä ja varsinainen metsästys jääkin vähemmälle. Tavoitteenasi voikin olla arvostetun käyttövalion arvon saavuttaminen. Myös toiset alkavat arvostaa koiraasi yhä enemmän kilpailumenestyksen lisääntyessä.

Miten tullaan palkintotuomariksi?

Kennelpiirissä järjestetään useilla paikkakunnilla vuosittain, yleisimmin elokuussa, ennen metsästyskauden alkamista palkintotuomarikursseja, joissa käsitellään kahtena iltana koulutusosan teoreettinen osa mm. tutustutaan ajokokeiden sääntöihin ja ohjeisiin. Sen jälkeen maastoharjoittelussa koearvostellaan vähintään kahden ajokoiran toiminta. Hyväksytyn kurssin jälkeen palkintotuomarioppilaan on suoritettava kokelasharjoittelu eri ylituomareille vähintäänkin kahdessa kokeessa, joista laaditaan kirjallinen todistus, jonka perusteella kennelpiiri myöntää varsinaisen palkintotuomarikortin.

Palkintotuomariksi voi päästä vähintään 16 vuotta täyttänyt henkilö, joka on perehtynyt aikaisemmin ajokoiran käyttöön metsästyksessä. Myös koiranomistajan ja -kuljettajan on syytä käydä läpi palkintotuomarikurssi. Silloin oppii tuntemaan koiransa mahdollisuudet ja oikeudet kokeissa.

LIITY JÄSENEKSI ROTUJÄRJESTÖÖN

Sen lisäksi, että suomenajokoiralla on hienoa metsästää suomalaisessa luonnossa, Sinulla on myös mahdollisuus monipuolistaa ja laajentaa näkemyksiäsi kenneltoiminnassa.

Ajokoiraharrastus antaa harrastajalleen mielenkiintoista vaihtelua metsästykseen niin, että päähuomio kohdistuu koiran suoritusten seuraamiseen. Koiran menestyminen tuo uusia haasteita ja tavoitteita. Harrastuksen kautta saa myös paljon uusia, mielenkiintoisia ystäviä. Siksi kannattaa liittyä jäseneksi rotujärjestöön.

Suomen Ajokoirajärjestö – Finska Stövarklubben ry on maamme suurin rotujärjestö, johon kuuluu noin 6000 ajokoiraharrastajaa. Sen tehtävänä on huolehtia suomenajokoiran rodullisesta kehittämisestä, koetoiminnan ja koulutuksen järjestämisestä sekä harrastajien yhteistoiminnasta. Järjestön jäseniä ovat yksityisten henkilöjäsenten lisäksi kenneltyötä harrastavat metsästys- ja kennelyhdistykset sekä maakunnalliset ajokoirayhdistykset.

SAJ:n jäsenenä saat pientä jäsenmaksua vastaan ilmaisen jalostusneuvonnan tutkimuksiin perustuvan tietouden pohjalta ja kuudesti vuodessa ilmestyvän korkealaatuisen Ajokoiramies-jäsenlehden. Sen avulla pysyt ajantasalla siitä, mitä ajokoirarintamalla tapahtuu. Vuoden aikana jäseneksi liittyvä saa alkuvuonna ilmestyneet Ajokoiramies-lehdet taannehtivasti. SAJ julkaisee lisäksi vuosittain yli 500 sivuisen vuosikirjan, joka sisältää selvityksen suomenajokoirien n 3000 näyttelykäynnin sekä yli 5000 koekäynnin tapahtumista.