Ajokoirien historia

Ensimmäiset tiedot ajokoirista on löydetty n. 4000 vuotta eKr. Tällöin muinaiset egyptiläiset kuvasivat sen ajan koiria piirroksissa. Niillä oli riippuvat korvat ja ne ajoivat riistaa haukkuen.

Ajokoirien suuri ryhmä koirasukujen piirissä kuuluu alun alkaen vanhaan maailmaan ja ryhmän levinneisyyttä voi kuvata jakamalla se neljään rotualueeseen sen mukaan mistä rodut ovat kotoisin.

Itäisen ryhmän rodut:
· Kiinan ajokoira
· Tataarin ajokoira, josta polveutuvat: venäjänajokoira (=kostroma) ja smoolanninajokoira
· Harlekiiniajokoira, josta polveutuu norjalainen dunkerinajokoira
· Itäisen ryhmän yhteisenä piirteenä oli erittäin tiheä haukku.

Eteläisen ryhmän rodut
ovat kotoisin Etelä-Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta. Ryhmä on hyvin yhtenäinen ja vaikuttivat vinttikoiramaisilta.
· muinaisegyptiläiset ajokoirat
· kreikkalaiset spartaanit ja kydonit
· italialaiset ajokoirat ja etelävenäläinen taurianajokoira

Läntisen ryhmän rodut
ovat kotoisin Ranskasta, Englannista ja Sveitsistä
· foxhound, harrier, beagle, basset ja muut ranskalaiset rodut, sekä sveitsiläiset rodut.
Tunnusomaista tämän ryhmän roduille oli pitkät alassijoittuneet usein ryppyiset korvat.

Pohjoisen ryhmän rodut
· saksalaiset rodut, ainakin 7 kpl
· eteläsaksalais- ja itävaltalaisajokoirat
· tirolinajokoira ja pohjoisitalialainen ajokoira
· puolalaiset ja baltialaiset ajokoirat
· suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset ajokoirat
Tämän ryhmän rodut ovat sekoittuneet jo kauan sitten läntisen ryhmän rotuihin.

Suomenajokoiran historia

ajokoira

Alunperin maassamme ei ollut omaa kotimaista koirakantaa. Ajokoira-metsästystä harrastettiin 1800-luvulla maassamme varsin monenrotuisilla ajokoirilla ja varmasti myös näiden sekoituksilla. Etupäässä sotilashenkilöt toivat niin idästä kuin lännestäkin erirotuisia ajokoiria maahamme. Etenkin Ruotsista ns. anglosveitsiläisiä ajokoiria, joiden metsästysinto oli hyvä, mutta ne olivat löysiä ja raskaita koiria. Vähäisemmässä määrin tuotiin englanninkettukoiria (foxhound) ja englanninjäniskoiria (harrier), saksanajokoiria, kerrybeaglejä, sveitsinajokoiria, venäläisiä harlekiini- ja kostromanajokoiria.

Näiden lisäksi meillä esiintyi myöskin paikallisina kantoina mm. ns. Bernerin ajokoirat ja Mikkelistä rehtori Roschierin töpöhäntäiset ajokoirat.

Ensimmäiset kirjalliset tiedot vanhoista ajokoiristamme löytyy Piikkiön pitäjässä eläneen ja toistasataa ajokoiraa kasvattaneen Johan Jacob Maxmontanin v.1850 ilmestyneessä kirjassa.

Senaikaisesta ajokoirajalostuksesta ei tiedetä muuta kuin että päämääränä oli käyttöpuolen vaaliminen. Koiria käytettiin metsästykseen ja hyvin ajavia narttuja astutettiin tunnetusti hyvillä käyttöuroksilla. Tämä sopisi ohjeeksi meille tänäkin päivänä. Meillä ei kehitetty rotua ulkomuodoltaan ensin valmiiksi, kuten samanaikaisesti tapahtui Ruotsissa. Siinäkö salaisuus suomenajokoiran paremmuudesta muihin ajokoirarotuihin nähden?

Meidän ei tule myöskään unohtaa porilaisen kultasepän E.V. Tammelinin 1870-luvun alusta lähtien kasvattama suku. Muodostihan se suomenajokoiran merkittävimmän kanta-aineksen. Sen linjan tärkein koira oli Tammelinin 1873 Kokemäeltä löytämä kulkukoirauros, joka sai nimekseen Hurtig. Se oli kookas, 69 cm korkea, lyhytkarvainen ja väriltään hopean-harmaa mustin pilvimäisin läikin. Hurtigin oletettiin olevan harlekiini ja sukunsa viimeinen edustaja. Sitä käytettiin paljon siitokseen. Vuonna 1912 laaditun tilaston mukaan ajokokeissa palkituista 270 koirasta 2/3 oli Tammelinin kasvattamia. Hän myöskin väitti kasvattaneensa 23 polvessa yhteensä 1762 ajokoiraa!

Rotumääritelmän kehittäminen

Suomenajokoiran määrätietoisen rodullisen kehityksen voidaan laskea alkavan, kun Suomen Kennelklubi perustettiin vuonna 1889. Silloin heräsi ajokoiramiespiireissä halu kehittää meidän olosuhteisiimme sopiva oma ajokoirarotu. Koska oli todettu, että suuri, raskas venäläinen ja puolalainen ajokoiratyyppi ei ollut sopiva meidän mäkisiin maastoihin. Mutta myöskään keveämmät ruotsalais-saksalaiset ja ruotsalais-englantilaiset risteytykset eivät olleet todettu sopiviksi, varsinkaan talviaikana, jolloin lunta oli paljon. Tarkoituksena ei ollut ryhtyä luomaan kokonaan uutta, puhtaasti kotimaista rotua, vaan koettaa valinnan avulla päästä maassa jo olevien ajokoirien pohjalta toivottuun päämäärään.

Kennelklubin ensimmäisestä näyttelystä vuonna 1891 löydettiin 76 ajokoiran joukosta 3 oikean tyypin mukaista ajokoiraa. Seuraavan vuoden näyttelystä niitä löytyi 8 lisää. Näiden 11 koiran pohjalta Kennelklubin asettama kuusimiehinen toimikunta laati ensimmäiset rotumerkit vuonna 1893, sekä merkitsemistavan, millä koirat merkitään rotukirjaan. Sekavasta ajokoirakannasta ei kuitenkaan ollut nopeasti saatavissa suurempaa määrää asetetut vaatimukset täyttäviä koiria, mutta tärkeintähän oli, että päämäärä oli saatu selväksi ja työ saattoi alkaa.

Koirat merkittiin rotukirjan osastoon ns. suomalaista ajokoiraa varten. Tähän pääsivät näyttelyiden perusteella rotumerkkien mukaisiksi todetut ajokoirat, joilla oli palkinto ajokokeissa, sekä näiden jälkeläiset. Väriltään tämä ensimmäinen suomalainen ajokoira määriteltiin punaruskeaksi. Vuonna 1902 perustettiin Suomen Kennelklubin ajokoiraosasto, jonka työ muodostui ajanmittaan merkittäväksi.

Punaisenruskean koiran siitostyö epäonnistui, koska ei päästy eroon mustasta manttelista. Taisteltiin perinnöllisyyden vääjäämättömiä lakeja vastaan. Sitä varten vuonna 1908 tehtiin uudet rotumerkit, jonka mukaan koiran päävärit olivat musta, punainen, ruskea tai keltainen. Rotumerkkien vahvistamisen yhteydessä lisättiin rotukirjaan myös osasto suomalainen ajokoira, johon merkittiin koirat, jotka oli palkittu sekä näyttelyissä että kokeissa samoin niiden jälkeläiset.

1900-luvun alussa alkoi suku- ja siitosyhdistysten aika. Tunnetuimmat olivat niistä: Alsa perustettu vuonna 1904, Trio 1900-1902, jonka säännöt hyväksyttiin vasta 1912. Yhdistys toimi professori Kalle Rikalan johdolla. Rikalaahan pidettiin suomenajokoiran luomisen pääarkkitehtinä. Träff on perustettu vuonna 1910 ja toimii edelleen. Halu perustettiin vuonna 1920, Luvia perustettiin vuonna 1922 ja Hako.

Vuonna 1912 siirryttiin rotukirjanpidossa saksalaiseen järjestelmään, jonka mukaan kaikki todistetusti puhdasrotuiset koirat merkittiin rotukirjaan. Vuonna 1920 täsmennettiin pääsyä rotukirjaan luokkaan suomalainen ajokoira siten, että sinne merkittiin ajokoira, jossa oli vähintään 7/8 tunnettua kotimaista rotua. Koira, joka ei täyttänyt näitä vaatimuksia, vietiin luokkaan risteytetty ajokoira.

Ajokoiran uudet rotumerkit vahvistettiin vuonna 1932. Nämä rotumerkit olivat omiaan ensimmäisen kerran yhdistämään rotua, sillä ne määrittivät yleisvaikutuksen sekä värityksen, kolmivärinen musta mantteli.

Suomen Kennelklubin rinnalle perustettiin vuonna 1935 Suomen Kennelliitto. Tämä toimenpide toi maaseudun entistä enemmän mukaan ajokoiratyöhön.

Suomen Kennelliitto tiukensi rotukirjaan pääsyä vielä vuonna 1940, jolloin enää sai olla vierasta verta 1/16. Samana vuonna perustettiin Suomen Ajokoirajärjestö. SKL:n ja SKK:n yhteiselin täsmensi rotumerkkejä 1947.

Suomenajokoiran jalostustyön merkittävimpiä päätöksiä oli vuonna 1947 tehty sopimus, jonka mukaan ns. risteytetty ajokoiraluokka lopetetaan vuoden 1948 alusta. Ne risteytetyt ajokoirat, jotka vuosien 1948-49 aikana saivat näyttelypalkinnon, merkittiin vielä rotukirjaan luokkaan suomenajokoira.

Vuonna 1954 todettiin rotumääritelmässä vieläkin puutteellisuuksia mm. lisättiin vaatimus selvästä sukupuoli-leimasta.

SKL:n ja SKK:n yhdistyminen vuonna 1963 yhdeksi kenneljärjestöksi teki tarpeelliseksi yhdistää myös suomenajokoiran rotumääritelmät. Ne hyväksyttiin vuonna 1966. Tämä oli kuudes ja viimeinen kerta, kun rotumääritelmää on tarkennettu. Tosin pari vuotta sitten ne saatettiin uuteen muotoon. Uusin rotumääritelmä on hyväksytty SKL:n valtuustossa 13.5.1995.

Käyttöominaisuuksien kehittäminen

Ulkomuotojalostuksen rinnalla jalostettiin koko ajan myöskin käyttöominaisuuksia. Niin kuin jo aikaisemmin kerroin, tapahtui jalostustyö ennen järjestäytynyttä kenneltoimintaa pelkästään käyttöominaisuuksien perusteella. Olihan kyse leivästä. Silloin ei vielä ollut mitään yhteistä mittapuuta, millä koirien käyttöominaisuuksia olisi voitu verrata. Tämän puutteen oivalsi Suomen Kennelklubi, joka vuonna 1893 vahvisti ensimmäiset ajokoe-säännöt. Siis samana vuonna kuin ensimmäiset rotumerkit vahvistettiin.

Ensimmäiset ajokokeet järjestettiin vuonna 1893 Turengin pitäjässä Seppälän talossa. Nämä Euroopan ensimmäiset kokeet kestivät kolme päivää ja koiria kokeiltiin kahdesti ajoajan ollessa kaksi tuntia (siis 2 x 2 tuntia). SKK piti niitä liian helppona ja laati uudet säännöt. Koiria kokeiltiin 2 x 8 tuntia ja lepopäivä pidettiin välillä. Mutta vuonna 1905 todettiin nämä säännöt liian vaativiksi ja tehtiin uudet, jolloin avoimessa luokassa koiria kokeiltiin yhtenä päivänä 8 tuntia ja voittajaluokassa 2 x 8 tuntia kahtena päivänä.

Koiria kokeiltiin aina vuoteen 1905 kahden tai kolmen koiran ajueina. Sen jälkeen SKK hyväksyi ns. siitoskoira-kokeet, joissa yksinajavia koiria kokeiltiin kahden tunnin hakuajalla 2 x 3 tuntia.

Kovien vaatimustensa vuoksi ei näiden sääntöjen pohjalla tahdottu saada koiria kokeisiin, jolloin SKK palasi takaisin 2 x 2 tunnin koemuotoon.

Monien edellä kuvattujen vaiheiden jälkeen vuonna 1920 vahvistettiin yhtenäiset säännöt koko maahan. Näiden mukaan nuorten luokassa ajoaika oli 90 minuuttia, avoimessa luokassa 120 minuuttia ja voittajaluokassa 180 minuuttia.

Vuonna 1929 muutettiin vielä voittajaluokan ajoaika 3 x 120 minuuttia ja samalla aloitettiin palkintotuomarien koulutus. Ajokoesääntöjä on muutettu tämänkin jälkeen vielä vuosina 1949, 1951, 1952, 1965 ja 1974.

Ketunajokokeiden säännöt vahvistettiin vuonna 1979.

Olemme nyt käyneet läpi suomenajokoiran jalostuksen historian, niin käyttö- kuin ulkomuotopuolenkin. Voimme tyydytyksellä todeta, kuinka se on luotu erittäin sekavasta ja epäyhtenäisestä kannasta monien mutkikkaiden vaiheiden jälkeen taitavien kasvattajien käsissä Suomen suurimmaksi roduksi ja maailman parhaaksi ajokoiraksi. Vaalikaamme sitä tarkoin.

Lähteet:
Pentti Lyytikäinen: Suomenajokoirat ja niiden harrastajat
Yrjö Ritvola: Ajavat koirat
Suomalainen koirakirja: luku ajokoirat & Arvi Ellmén

Retkitukku Laboklin

Suomen Ajokoirajärjestö | Uusikatu 57 - 59 | 90120 OULU | Puh. 044 311 0330 | Sähköposti

Webdesign © IT-Parkki